Mitä voi tehdä kun projektin toteuttamiseen on varattu liian vähän aikaa ja pitäisi suunnitella sille aikataulu jossa pysyä?

Näin tuntuu olevan meidän puhdistamo-hankkeessa. 15 minuuttia pitkää animaatiota ei pystytä tekemään niin tiukassa aikataulussa kuin on alun perin ollut tarkoitus.  Lisää animoijia on myös miltein mahdotonta hankkia, vaan näillä kolmella kappaleella pitäisi pärjätä.

Aikataulussa ollaan koko ajan myöhässä ja sitä pitää päivittää ja muokata. Jos koko ajan vain annetaan lisää aikaa, se kaikki on aikataulun toisesta päästä. Tuntuu olevan mahdoton tehtävä suunnitella tälle projektille aikataulua. Aina tulee uusia juttuja joihin pitäisi varata lisää aikaa.

 Esimerkkinä se, kuinka proejktin alussa kun animoijien kanssa puhuttiin eri osa-alueiden viemästä ajasta sanottiin, että renderöinnille täytyy muistaa varata aikaa. Kukaan ei kuitenkaan osannut arvioida edes kuinka monta päivää/viikkoa se vaatisi. Kaksi kuukautta myöhemmin nousi esille animoijien kommentti, että rendaukseen täytyy varata kaksinkertainen aika, koska niitä täytyy usein uudelleenrendata virheiden takia. Aikatauluun täytyi siis varata kaksinkertainen aika, mutta itse alkuperäisestä tarvittavasta ajastakaan ei ole tietoa!

Kyllä aikatauluttaminen on vaikeaa.