Kyllä sitä tänään taas tuli ihmeteltyä, että miten päivästä toiseen, vuosi vuoden jälkeen puoli kahdeksalta illalla televisiossa pyörii Salatut elämät..

Salkkarit alkoi vuonna 1999 ja itsekkin niitä silloin 11-vuotiaana seurasin ahkerasti. Nykyään sarjaa katsoo aivan eri silmin. Sarjaa ei katso niinkään draamana kuin komediana. Junikääntett ovat kökköjä ja epäuskottavia, roolityöt jäykkiä ja teennäisiä sekä tuotannolliset ratkaisut ja leikkaukset herättävät välillä suurta hilpeyttä. Nykyään sitä katsoo enemmänkin kevyenä viihteenä ja komediana.

On kuitenkin totta, että Salatut elämät keräävät päivittäin yli 800 000 katsojaa. Se on uskomattoman paljon. Samaan yltää vain tv-uutiset ja jotkut viikottain esitettävät viihdeohjelmat kuten Tanssii tähtien kanssa.

Mutta mikä on ohjelman suosion salaisuus? Vaikka juonikäännökset eivät kaikki ole aivan arkipäiväisiä kuten kaksoisveljen ilmestyminen kuvioihin, on sarjassa kuitenkin realismin tuntua. Näyttelijät eivät vaikuta aina valmissanaisilta ja olemukseltaa ovat hieman vaivautuneita. Todellisuus on sellaista. Eihän oikeasti kukaan näytä siltä kuin Kauniiden ja rohkeiden näyttelijäkaarti.

Salatut elämät on välillä vähän kökkö, mutta se ei väitä tai yritä olla mitään muuta kuin se on. Huomaa että sarjaa tuotetaan nopealla tahdilla ja mitään visuaalisia juttuja ei ole aikaa viilailla. Ehkä juuri se inhimillisyys, joka viimeistelemättömästä kuvasta huokuu ,on se joka katsojiin juuri vetoaa.