Jos täytyisi valita viime lukuvuodelta yksi mieleisin kurssi, minulla se todennäköisesti olisi Kansainvälinen markkinointi.

Tai oikeastaan tarkemmin, se osa siitä, joka toteutettiin mainonnan suunittelijoiden copy opiskelijoiden kanssa.

Olemme jo aika tottuneet tekemään ryhmätöitä oman ryhmäläistemme kanssa, joten uusien ihmisten tuominen ryhmään, muutti jo pajon. Lisäksi oli kiva tehdä töitä mainonnan suunnittelijoiden kanssa ja tutustua heihin paremmin.

Tetävänanto oli myös hauska. Saimme valita omat tehtäväantomme erään kilpailun tehtävistä. Briefit olivat tarkkoja, niissä oli selitetty tarkkaan taustoja ja mihin toteutuksessa tulisi pyrkiä. Tehtävä toteutettiin samalla tavalla kuin se tehtäisiin työmaailmassa. Aloiettiin brainstormilla ja ensimmäiseen ideaan ei saanut jäädä kiinni. Pyrittiin keksimään paljon ideoita ja luopumaan omistaan. Idean muotouduttua viimeisilleen muutaman suunnittelupäivän jälkeen alettiin tekemään visuaalista puolta. Lopuksi ideat ja toteuutukset presentoitiin muille ryhmille.

Olisi joskus todella kiva tehdä kurssi myös mainonnan suunnittelijoiden AD opiskelijoiden kanssa. Nyt visuaalisen puolen toteutus jäi aika puolitiehen.